Vaatteiden pesu oli kansanomaisessa yhteiskunnassa tyypillisesti naisten velvollisuus. Pyykin pesu, nostelu ja kuljettaminen olivat raskasta työtä, raskaudessaan sitä verrattiin metsätöihin ja kivenhakkaamiseen. 1950-luvun alussa Työtehoseura arvioi, että kodin töistä pyykinpesu vei viidenneksen.

Aiemmin pyykinpesu tapahtui karkeampien kuitujen kohdalla keittämällä ja ohuempien kuitujen osalta mekaanisesti pyykkilautaan hieromalla tai pesukartulla hakkaamalla. Käyttövaatteet pestiin tarpeen mukaan, mutta lakanapyykillä käytiin huomattavasti harvemmin, yleensä pari kertaa vuodessa. Pesuaineena käytettiin itse keitettyä saippuaa ja lipeää.

Ennen varsinaista pesua pyykkejä liotettiin yön yli. Koska juoksevaa vettä ei ollut, kesällä pyykki kannettiin rannassa kiehuvien patojen ääreen, jossa lakanat pestiin puhtaiksi rantakivellä hakkaamalla niitä rivakasti pesukartuilla, lopuksi pyykki huuhdottiin järvivedellä. Talvella saunojen, karjakotien tai pyykkitupien padoissa keitetyt pyykit kuljetettiin vesikelkalla saaveissa järven jäälle, jonne oli hakattu avannot pyykin huuhtomista varten. Pyykkääjien kädet altistuivat ensin kuumalle ja sen jälkeen kylmälle vedelle (Museovirasto. Pesumäntä. Kuukauden esine – maaliskuu 2017. Haettu 19.1.2022 osoitteesta  https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2017/pesumaentae).